keskiviikko 13. tammikuuta 2010

KAIKKI KOTONA :)


Kuten Aamulehdestä jo olemme saaneet lukea, viimeisetkin Anaheimilaiset ovat onnellisesti päässeet kotiin. Kotimatka oli pitkä ja vaiheikas. Nähtyä tuli niin Casablancan palmut kuin Pariisiin huikean iso lentokenttä. Lämmin kiitos mukana olleelle Laurille ja kotoa käsin asioita hoitaneelle Harrylle, jotka hoitivat meidät tukalasta tilanteesta ulos.
Kotimatkan vaiheita: Boston pääsi matkaan Montrealista 1,5 tuntia myöhässä ja tästä johtuen porukka myöhästyi jatkolennolta. Boston selvisi "lyhyellä" kuuden tunnin odotuksella Frankfurtin kentällä. Lufthansa kuljetti Bostonin turvallisesti Helsinkiin.
Anaheimin tilanne ei ollut yhtä hyvä. Lentokenttähotellissa epävarmuus kotiin pääsystä alkoi kalvamaan porukkaa, joten Laurin ilmoitus korvaavista lennoista sai riemukkaan vastaanoton. Jatko onkin kaikille tuttua median ansiosta. Casablancaan päädyttiin ja sieltä melkoisella onnella päästiin lähtemään Pariisiin 10 tunnin epätietoisen odotuksen jälkeen. Matka oli rankka niin pojille kuin aikuisillekin, osa porukasta oli pahimmillaan syömättä ja nukkumatta 26 tuntia! Olosuhteisiin nähden pojat pärjäsivät loistavasti! Rutinoita ei kuulunut ja tuntui, että joukkuehenki kannatteli heitä tiukassa tilanteessa! Henkinen kasvu pojilla tällä loppureissulla oli puolitoista metriä.Kotimatkojen ongelmista huolimatta, matka oli erittäin mukava ja ikimuistoinen. Järjestelyt toimivat hyvin, majoittavat perheet olivat pääsääntöisesti mukavia ja matkanteko tällä porukalla oli "helmee". HYVÄ BOSTON JA ANAHEIM!!!! Kiitokset kaikille mukavasta matkaseurasta!

maanantai 11. tammikuuta 2010

ANAHEIMKIN PÄÄSI KOTIIN

11.1.2010
Molemmat joukkueet ovat nyt päässeet turvallisesti kotiin.
Reissun yhteenveto tulossa tämän viikon aikana....

torstai 7. tammikuuta 2010

LAURIN TIEDOTUSTILAISUUS KLO 10

Ei hyvalta nayta... 1. lento paivassa Montrealista - Lontooseen, torstain ja perjantain lennot taynna. BA yrittaa jarjestaa jonkun muun lentoyhtion kautta lentoa Eurooppaan. Hotellielama ja odottelu jatkuu hyvatasoisessa lentokenttahotellissa. Pojat uima-altaassa ja tunnelma toistaiseksi ihan hyva. Lillilla ja Henkalla jo pikkutreenit suunnittelussa.

HOTELLIN VAIHTO

Viiden maissa osa porukasta oli lähdössä vielä käymään kiekkokaupassa, kun tuli tieto, että hotellia vaihdetaan. Kiekkokauppa sai jäädä, kamat nopeasti kasaan (ja sitä oli paljon) ja bussiin!
Uusi hotelli oli lentokenttähotelli, josta löytyi poikien riemuksi iso uima-allas. British Airways tarjosi koko sakille illallisen alku-, pää-, ja jälkiruokineen. Listalta valittiin tietenkin kaikkein kalleinta! Pojat olivat innoissaan, käyttäytyivät hienosti ja ruoka maistui kaikille.
Nyt nukkumaan ja toivorikkaina odottamaan tietoa kotiin pääsystä.
Montrealissa kaikki siis hyvin :)

Tilannekatsauksen antoi Kati ja Susanna

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

ANAHEIMIN LENTO PERUUTETTU

6.1.2010

Bostonin pojat lähtivät kotimatkalle ja Anaheim jäi odottamaan peruutetun lennon uudelleen järjestelyä... Onneksi tieto tuli aamulla varhain eikä ehditty lähteä kentälle. Aikaa tapetaan nyt hotellilla ja odotellaan :) Anaheimia ei siis näillä näkymin kannata lähteä vastaan Hakametsän pihaan.

VIIMEISET PELIT

5.1.2010

Bostonilla oli aamupäivällä ohjelmassa kiekkokauppa ja Montreaalin keskustaan tutustuminen. Osa taisi piipahtaa vielä kerran Hilfigerin alennusmyynneillä. Anaheimin porukka kävi Montreaalin keskustassa, Mount Royal-vuorella ja kauniissa Notre Damen kirkossa, josta pojat saivat liput todisteena rippipapille kirkossa käynnistä. Tutustuttiin myös Montreaalin keskustan alla olevaan maanalaiseen kaupunkiin, kokoa 2 x 60 kilometriä, kauppaa vieri vieressä.
Molemmat joukkueet söivät hotellilla ja tämän jälkeen lähdettiin pelaamaan viimeisiä pelejä nykyisillä joukkuejaoilla. Anaheim pelasi suomessakin vieraillutta West Island Finland Teamiä vastaan. Ottelu päättyi rankkareiden jälkeen kotijoukkueen voittoon 3-2. Maalintekijät Roope ja Japa. Maalissa Eemeli V. ja Tuomas.
Peliraportin antaa tähtireportteri Tapsa Välisaari:
"Kannustusjoukot olivat hyvin valmistautuneet pilleineen ja päristimineen ja puitteet ottelulle olivat loistavat. Alkuseremoniat oli NHL-tyyliin suuret ja ranskan kieliset. Pelin alku oli ihmettelyä ja odottettiin pelin ja luistelun vauhtiin lähtöä, mutta niin ei koko pelissä käynyt. Syynä tähän oli varmasti koti-ikävä, joka saadaan hallintaan muutaman äidin kainalossa nukutun yön ja tiukkojen syöttö- ja luistelureenien jälkeen. Yhdellä sanalla sanottuna peli oli silvuplee."

Boston pelasi oman pelinsä itä-Montreaalissa Montreal National AA-joukkuetta vastaan. Ottelu oli tasainen ja päättyi 4-4. Maalintekijät Vili, Lassi H. ja Jani x 2. Maalissa Perttu ja Emil. Erikoista ottelussa oli se, että 1. erä kesti 15 min ja 2 seuraavaa 14 min. Vaihtoaitiot olivat kaukalon eri puolilla, tuomareita oli 3 ja tällä kertaa he onnistuivat :)
Ottelun jälkeen vastustaja tarjosi joukkueelle ja vanhemmille kana-ranskis-aterian.

Huomioita jäähalleista ja ottelujärjestelyistä:
- katsomot lämmitetty
- tarjoilut halleilla monipuoliset (erityisesti Torontossa)
- jäähyaitioissa ei ole toimitsijoita, jäähyltä poistutaan omatoimisesti kun jäähy päättyy
- hallit monitoimihalleja, joista löytyi jos jonkinlaista kuntoilupaikkaa
- vastustajien vieraanvaraisuus täysi 10, peleissä upeita vastalahjoja ja tarjoiluja sekä pelaajille että vanhemmille (huomioikaa tämä tulevat ikäluokat, kun Kanadalaiset tulevat Suomeen!)

Loukaantumisiltakaan ei tällä reissulla vältytty, muutama lievä aivotärähdys, selkävaivoja, olkapäävaivoja, tikattu nenä, lastoitettu ranne, kylkivammoja jne.. pientä.

Tämä on viimeinen raportti rapakon takaa, nyt vietetään "kurssin" päättäjäisiä ja huomenna pakataan kamat ja lähdetään kohti koti Suomea!
Muistakaa tulla Hakametsään meitä vastaan :)

tiistai 5. tammikuuta 2010

OSTOHYSTERIAA JA JÄÄKIEKKOA

4.1.2010

Aamusta Bostonin vanhemmat pääsivät hyökkäämään Hilfigerin outlet-myymälään törsäämään dollareitaan. Anaheimin vanhemmat aloittivat päivän poikien kanssa isossa jääkiekkokaupassa ja siirtyivät sieltä Hilfigerin-kauppaa tyhjentämään.
Boston pelasi päivällä West Islandersin BB joukkuetta vastaan ja voitti murskaavasti 9-1, maalintekijät Kalle I., Lassi L., Tatu, Jesse K., Joose x 2, Lassi H., Japa ja Jamppa. Maalissa Tuomas ja Saku.
"Alku oli normaali eli pojat katteli ja ihmetteli ja vastustaja meni 1-0 johtoon. Sitten saatiin juonesta kiinni ja pelin puolessa välissä vastustajalta loppui liike ja peli oli täysin Ilveksen. Tuomarit oli puusilmiä ja pari maalia hylättiin. Ylämummo maaleja ei kuulemma näissä kaukaloissa hyväksytä..Pelin jälkeen jätin pöydille Specsaversin mainoksia ja laitoin opaskoirat tilaukseen." Peliraportin antoi Välisaaren Tapsa.
Viime minuuteilla Ilves-miehet törmäsivät toisiinsa ja Kalle I. käytettiin sairaalassa tikkauttamassa nenän vartensa. Iltapalalla Kalle painoi jo muiden mukana pitkin hotellin käytäviä, vaikka kankkukin taisi olla hieman kipeä.
Anaheim sai vastaansa iltapelissä Lakeshore Panthers AA-joukkueen. Joukkue oli fyysisesti isokoinen ja vahva, mutta joukkue taisteli upeasti. Tasoitusmaali roikkui ilmassa, mutta aika loppui kesken ja peli päättyi 3-2. Maalintekijöinä Opa ja Hepo, loistavan syötön molempiin maaleihin antoi Roope. Maalissa hyvin pelasivat Eemeli ja Juuso.
Ottelun tuomaristo (4 kpl) ei katsojien sympatioita saanut. Ensimmäistä kertaa tällä reissulla tuomarit oli selvästi Kanadan puolella :)
Anaheimin pojat ja osa Bostonin pojista palasivat perheistä hotellille jo tänään ja meno hotellin käytävällä illalla oli sen mukaista.
Päivän rohkea-Ilves oli Saku Uunila, joka vietti edellisen yön yksin isäntäperheessä Pätsin sairastuttua. Sakulle annettiin mahdollisuus tulla hotellille, mutta hän halusi viettää yön perheessä. Hyvä Saku!

Raportoi Susanna ja Kati